Torvisoiton kulta-aika

Tikkurilan soittokunnan juuret

Vaikka Tikkurilan Soittokunnan toiminta ulottuu katkeamattomana  vuodesta 1945 nykyhet- keen ja yhtye on Vantaan vanhin puhallinorkesteri, ovat puhallinmusiikin juuret Vantaalla ja Tikkurilassa paljon kauempana.  Ne löytääkseen on palattava historiankirjojen ja arkistojen kautta 1800-luvulle.

Tikkurilan soittokunnalla on kahdet juuret: toiset Tampereella, mutta ne siirtyivät Tikkurilaan jo vuonna 1911; toiset Tuusulan Kellokoskella. Näistä juurista versoi vuonna 1945 kaksi orkesteria, joista toisen tunnemme nykyään Tikkurilan soittokuntana, toisen Vantaan Viihdeorkesterina. Yhdistävänä tekijänä kehityslinjoissa ovat ihmiset. Orkesterien nimet ja toimintaympäristöt muuttuvat mutta muusikot säilyvät. Sadan vuoden kuluessa historian dramaattiset tapahtumat, yhteiskunnalliset muutokset, sosiaalinen kehitys ja jopa muoti-ilmiöt ovat merkittävästi vaikuttaneet Tikkurilan alueen puhallinmusiikin kehitykseen.

Torvisoitto syntyy

Vuonna 1818 saksalainen käyrätorvensoittaja Heinrich Stöltzel keksi torveen venttiili- mekanismin, jonka avulla sillä voi soittaa kromaattisesti. Pian syntyi kokonainen perhe eri- kokoisia kromaattisia torvia ja syntyi myös uusi orkesterikokoonpano, torvisoittokunta, jossa ei ollut lainkaan puupuhaltimia. Siitä tuli nopeasti tavattoman suosittu, etenkin Saksassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. Kohta jokaisen englantilaisen tehtaan kunnia-asia oli perustaa ja ylläpitää omaa torvisoittokuntaa.

Suomessa sotilassoittokunnat käyttivät puupuhaltimia vuoteen 1861, jolloin tsaari Aleksanteri II:n käskystä niitä alettiin muuttaa torvisoittokunniksi. Vuonna 1880 keisarillisella julistuksella lopulta vahvistettiin kokoonpano, jossa oli seuraavia soittimia: ess-kornetti, b-kornetti, es-altto, b-tenori, b-baritoni ja es-tuuba. Pienimmäksi mahdolliseksi kokoon- panoksi vakiintui seitsikko, jossa b-kornetteja oli kaksi ja muita torvia yksi kappale.

Taajamiin perustettiin Suomessa amatööritorvisoittokuntia 1870-luvulta alkaen. Niiden kokoonpano oli lähes poikkeuksetta seitsikko, mikä on hyvin suomalainen ilmiö; vastaavaa ei tunneta muualla. Tietysti tilanteen mukaan stemmoja tuplattiin, jos soittajia oli enemmän. 14-miehinen tuplaseitsikko oli myös yleinen; silloin ei oltu niin haavoittuvia yhden soittajan poisjäämiselle. Isommilla soittokunnilla ainakin Helsingissä oli lopulta useita seitsikkoja, jopa neljä, jotka soittivat keikkoja rinnakkain tai suursetsikkona tai jotka vuorottelivat tanssisoitoissa. Lähes kaikki torvimusiikki oli 7-äänistä 1940-luvulle saakka.

1880-luku oli suomalaisen torviseitsikon voimakkaan leviämisen aika. Torvimusiikki tuli silloin muotiin. Toinen voimakas kasvukausi oli 1901-05 kun Suomen armeija lakkautettiin ja samalla sotilassoittokunnat. Soittajat jäivät työttömiksi mutta musiikin kysyntä oli tietysti ennallaan. Seurasi buumi soittokuntien perustamisessa. Entisistä sotilassoittajista tuli soittokuntien johtajia ja opettajia. Myös riippumattomia ammattisoittokuntia perustettiin. Torvimusiikin suosio oli Suomessa huipussaan kansalaissodan syttyessä 1918. 

Torvimusiikkia Helsingin maalaiskunnassa

1800-luvun lopulla Helsingin maalaiskunnan kylä Tikkurila oli kehittynyt taajamaksi. Yli puolet sen väestöstä sai elantonsa muusta kuin maanviljelyksestä ja kielisuhteet olivat kääntymässä suomenkielen hyväksi, koska muuttoliike tuli sisämaasta. Teollisuutta oli pari tiilitehdasta, mylly, öljypuristamo ja tietysti rautatie. Ei Tikkurila silti vetänyt lähimainkaan vertoja pitäjän eteläisille taajamille kuten Vanhakaupunki, Kumpula, Malmi ja Pitäjänmäki, jotka olivat voimakkaasti teollistuneet ja muuttuneet käytännössä Helsingin  esikau- pungeiksi. Helsingin maalaiskunnan liike- ja hallintokeskus oli Malmi.

Taajama-asutus oli kasvualusta järjestötoiminnalle ja yhteiselle huvielämälle. Huvit vaativat musiikkia ja se tuotettiin paikallisesti omin voimin. Kun maaseudulle oli tyypillistä peli- mannimusiikki niin taajamille se oli tuohon aikaan torvisoitto.  Ensimmäinen kirjallinen tieto torvisoittokunnasta Helsingin maalaiskunnassa on Arabian tehtailta Vanhassa- kaupungissa. Siellä toimi jo 1880-luvun lopulla torviyhtye.

Folksvännen-lehti kertoi Oulunkylän raviradalla kesäkuisena sunnuntaina vuonna 1890 järjestetystä kansanjuhlasta, jolla kerättiin varoja suunnitellulle ruotsinkieliselle kansanopistolle. Torvisoittokunta esitti Vaasan marssin ja säesti tanssia.

Ensimmäinen tieto soittokunnan esiintymisestä Tikkurilassa on vuodelta 1895: kunnan- kokouksen pöytäkirja 19.8.1895 kertoo, että Tikkurilan kouluhankkeen rahoittamiseksi pantiin toimeen "draamallis-musiikillinen illanvietto". "Ohjelman aluksi Helsingin pitäjän torvisoittokunta esitti musiikkia, jonka jälkeen maisteri Tegengren piti esitelmän basilleista. Akademiska Sångföreningenin esitettyä muutamia lauluja esitti joukko amatöörejä pilanäytelmän "Tohtorin vastaanotto". Ohjelman päätti pukutanssi, minkä jälkeen karkeloitiin yhteisesti."  Helsingin pitäjän torvisoittokunta oli mahdollisesti Kirkonkylästä tai Malmilta.

Vapaapalokuntalaiset olivat paitsi rohkeita tulen torjujia myös korvaamattoman tärkeitä tanssiaisten, kesäjuhlien ja muiden huvitilaisuuksien järjestäjinä. Tunnetusti VPK:t perustivat innolla soittokuntia. Vuonna 1901 Oulunkylän VPK järjesti raviradalla juhlat, joiden ohjelmassa oli torvisoittoa, pelejä, leikkejä, kilpailuja, arpajaiset ja tanssia. Tilaisuuteen saapui tuhatkunta kuulijaa. Koko maalaiskunnan henkikirjoitettu väkimäärä oli silloin 14000. 1900-luvun alussa oli kirjallisten lähteiden mukaan torvisoittokunnat Kirkonkylässä, Vanhassakaupungissa, Oulunkylässä, Pikku-Huopalahdessa ja Malmilla.

1910-luvulla on tietoa soittokunnista myös Kaarelassa, Vantaankoskella, Sotungissa ja Siltamäessä. Helsingin kaupungista voitiin myös tilata soittajia: Pitäjänmäen työväen- yhdistyksen kesäjuhlan ohjelmassa oli elokuussa 1910 arpajaisten lisäksi Helsingin Postiljoonien Orkesterin soittoa, kansantanssiesitys, voimistelunäytös, ampumakilpailu, renkaanheittoa ja tanssia. Vuonna 1911 Helsingin pitäjän laulujuhlilla kunnantalon puistossa Malmilla esiintyivät Oulunkylän, Huopalahden ja Malmin VPK:n soittokunnat.

Mutta Tikkurilassa ei soittokuntaa vielä ollut. Helsingin pitäjä ei ollut suomalaisen seitsikko- perinteen vahvinta aluetta. Se varmaan johtui alueen läpimuuttoluonteesta: pitäjään muutettin mutta sieltä myös siirryttiin edelleen Helsingin kaupunkiin tai muualle. Kun yksi soittaja lähti, oli koko seitsikko toimintakyvytön. Vähitellen kuitenkin halpa tonttimaa houkutteli Tikkurilaan ihmisiä, jotka jäivät.

Kaakelitehtaan soittokunta; juuret Tampereella

Vuonna 1912 Tampereella lopetettiin kaakelitehdas ja eräiden sen omistajien toimesta perustettiin uusi tehdas Tikkurilaan. Tämä osti osan Tikkurilassa sijaitsevan Viertolan kartanon alueesta vuonna 1911. Kartanon vanhaa tiilinavettaa uusittiin ja rakennettiin lisää tehdastilaa. Niin nopeata oli toiminta että kaakeleita alettiin valmistaa jo vuonna 1912. Formareita, kaakeleitten tekijöitä, oli jo kohta parisenkymmentä, näistä suurin osa Tampereen tehtaan vanhoja ammattimiehiä, jotka muuttivat Tikkurilaan perheineen. Lisäksi oli saman verran muuta työväkeä. Kaakeleiden raaka-aine, savi, saatiin läheisen Tikkurilanjoen penkasta (nykyään Keravanjoki). Samaa savea olivat hyödyntäneet jo Tikkurila tiilitehtaat.

Kaakelitehtaan mainos
Tehdas valmisti sekä tavanomaisia kaakeliuuneja että  yksilöllisiä loistouuneja, jotka olivat kysyttyjä kartanoissa ja edustusasunnoissa ja niitä vietiin Pietariin saakka.

Heti vuonna 1911 perustettiin kaakelitehtaan toimesta torvisoittokunta, joka oli ensim- mäinen Tikkurilassa. Tehdas osti torvet ja soittajat kuuluivat henkilökuntaan. He olivat soittaneet jo Tampereella eri soittokunnissa. Kaakelitehtaan soittokunnassa oli parhaim- millaan yhdeksän jäsentä. Bassoa soitti Aleksi Nyholm, baritonia Niskanen, tenoria Johan Nurmi, alttoa Lagergranz, kornetteja ja trumpettia Koski, Vinkvist ja Hietikko. Sitä alkoi johtaa Karl Laine, joka itse soitti toisinaan klarinettia. Laine teki myös sovituksia ja soittajat kopioivat stemmansa partituurista. Johan Nurmen pojat Birger ja Gunnar soittivat myöhemmin mukana soittokunnassa. Nurmen veljeksistä tuli tärkeitä vaikuttajia pitäjän musiikkielämässä. 

Tampereella oli vuoteen 1911 mennessä toiminut  kirjallisissa lähteissä mainittuja soitto- kuntia 10 kpl ja varmaan  monta, josta ei ole jäänyt mainintaa. Ei ole pystytty jäljittämään, missä Tampereen soittokunnissa kaakelitehtaalaiset olivat soittaneet.

Kaakelintekijät kävivät tehtaalla sunnuntaisinkin "klappaamassa" eli oikomassa kaakeleita etteivät ne kuivuessaa kieroutuisi. Klappauksen yhteydessä alettiin savihuoneesa pitää soittokunnan harjoituksia. Soittajien lapset tulivat niitä kuuntelemaan ja imemään oppia. Laine piti myös soittokoulua, jossa Tampereelta muuttaneen savenvalajan poika Viljo Sohkanenkin pari vuotta harjoitteli. Viljo toimi myöhemmin ahkerasti työväenyhdistyksessä ja kunallisvirkamiehenä ja oli nykyisen Tikkurilan Soittokunnan perustajajäsen vuonna 1945.  Ilman Viljon muistiinpanoja olisi tarina kaakelitehtaan soittokunnasta painunut unohduksiin.

2000-luvulla historia on kiertänyt ympyrän ja Tikkurilan Soittokunta harjoittelee Viertolan koululla, vajaan kilometrin päässä muinaisesta kaakelitehtaasta.

Viertola
Tikkurilan Soittokunnan nykyinen harjoittelupaikka Vietolan koulu (oikealla) on lähellä Tikkurilan ensimmäisen soittokunnan syntysijaa kaakelitehdasta (vasemmalla). Alla Keravanjoki (ent. Tikkurilanjoki), jonka penkoista saatiin savea kaakeleihin.

Tikkurilaan perustettiin VPK vuonna 1912 heti suuren tulipalon jälkeen, joka tuhosi kaakelitehtaan läheisyydessä kodin 50:ltä työläiseltä. VPK:n hyväksi pidettiin elokuussa 1912 iltamat, joissa kaakelitehtaan soittokunta huolehti musiikista. Juhlapaikaksi luovutti Viertolan kartanon omistaja agronomi Ilmari Auer  kartanon päärakennuksen, joka oli aivan tehtaan vieressä. Tämä oli soittokunnan ensiesiintyminen.

Viljo Sohkanen muisteli tuota tilaisuutta vuonna 1976: "Vieläkin kuulen korvissani "On tyyni nyt"-valssin kaihoisat säveleet, joita soittokunta tuona kauniina elokuun kuutamoyönä kartanon kuistilla kaiutteli. Se oli suurenmoista uutta kuunneltavaa paikkakunnan asukkaille, joita ei vielä tuolloin radio ym. koneellinen pauhu ollut turruttanut. Posetiivarit olivat ainoita sen sortin tarjoajia kesäisin suurempien asumusten pihoilla muutaman kerran kesässä."  On tainnut aika kullata Viljon muistot, sillä torvisoittoa oli toki ollut tarjolla juhliin tätä ennenkin.

Jatkossa soittokunta esiintyi pääasiassa vuonna 1913 valmistuneella Peltolan Seuratalolla, josta vuonna 1917 tuli Työväentalo. Seitsikon soittama "Taikayö"- valssi oli silloin päivän hitti Sohkasen mukaan. Kesällä 1913 ja 1914 soittokunta teki opintomatkat Helsinkiin kuuntelemaan venäläisiä soittokuntia Esplanadilla.

Pääkaupunkiseudun rakentaminen ja vienti Venäjälle takasivat kaakelitehtaalle pariksi- kolmeksi vuodeksi hyvän menekin. Ensimmäinen maailmansota tyrehdytti kuitenkin koko Venäjän kaupan ja muutenkin vähensi rakentamista. Samoihin aikoihin alkoi myös keskuslämmitys yleistyä. Kaakelitehdas oli vaikeuksissa syksyllä 1914 ja yritti suunnata tuotantoa savipottilinjalle. Joidenkin tietojen mukaan tehtaalla oli näihin aikoihin myös paha tulipalo, joka keskeytti tuotannon.

Osa formareista, myös Viljo Sohkasen isä, jäi työttömiksi. Vuonna 1915 Venäjän valtio kuitenkin aloitti suuret linnoitustyöt Helsingin ympäristössä, mikä työllisti työttömäksi jääneet. Kaakelitehtaan soittokunta kuitenkin hajosi. Silloin Karl Laine osti torvet itselleen ja perusti oman soittokunnan. Tässä vaiheessa oli mukana Laineen oppilaina joitain tyttöjäkin.

Tikkurilan Työväenyhdistys perustaa soittokunnan

Tikkurilaan perustettiin työväenyhdistys vuonna 1907. Sen toiminta oli aika hiljaista aina vuoteen 1917, jolloin jäsenmäärä kasvoi rajusti. Jo kesällä 1916 Laine kauppasi sille torviaan ja Työväenyhdistys päätti ostaa ne lopulta keväällä 1917 3050 mk hintaan. Se vastasi silloin työmiehen vuoden palkkaa. Soittajat ilmeisesti siirtyivät uuteen soittokuntaan ja Laine jatkoi johtajana. Tikkurilan Työväenyhdistyksen Soittokunta oli parhaimmillaan 14-miehinen tuplaseitsikko, sillä yhdistys osti vielä toisen mokoman torvia loppuvuonna 1917. Silloin soittajistoa johti Johan Ranta.

Työväenyhdistystä johti vuonna 1917 Aaretti Siren. Hän onnistui pysymään punakaartien toiminansta sivussa ja sodan jälkeen hän palasi yhdistyksen johtoon koko 20-luvuksi. Hänen kaksi poikaansa Eino ja Arvi soittivat Työväenyhdistyksen soittokunnassa ja muissa kokoonpanoissa 20- ja 30-luvuilla. Myöhemmin Einosta tuli merkittävä poliittinen vaikuttaja. ja Arvista jokaisen Tikkurilalaisen tuntema kauppias.

Koko Suomen talouselämä oli pahassa lamassa kun tultiin vuoteen 1917. Elintarvikepula ja lisääntyvä työttömyys kiihdytti mieliä kevään ja kesän edetessä. Venäjällä oli tapahtunut Helmikuun vallankumous ja väliaikainen hallitus päätti lopettaa heinäkuussa linnoitustyöt ja sotatarviketilaukset. Helsingin seudulla jäi työttömäksi yli 10000 henkilöä. Työväen- yhdistysten jäsenmäärät moninkertaistuivat tuon vuoden aikana, Tikkurilassa muutamasta kymmenestä 550:een vuonna 1918, mikä oli yli kolmasosa koko taajaman asukas- määrästä.  Lopulta kiristynyt tilanne johti kansalaissotaan.

Sodasta huolimatta Tikkurilan Työväenyhdistyksen Soittokunnan  toiminta jatkui. Sen viimei- siä esiintymisiä oli maaliskuussa 1918 Tikkurilan asemalla kun soitettiin lähtömarssit Tikkurilan Punakaartin pääjoukolle, joka oli lähdössä Karjalan rintamalle.

Huhtikuun 12. päivänä saksalaiset joukot valloittivat Tikkurilan. Paikallisen väen avusta- mana  soittokunnan soittajat vangittiin ja soittimet ja nuotit takavarikoitiin. Osa soittimista heitettiin kevättulvaisiin ojiin, joku lähti sotasaaliina Saksaan. Nuotit sotkettiin. Siihen loppui Tikkurilan Työväenyhdistyksen soittokunnan tarina vähäksi aikaa. Sama kohtalo oli työväen soittokunnilla lukemattomilla paikkakunnilla eri puolilla Suomea.