Linkkejä TixiBandin lähiympäristöön
Tikkurilan
mieskuoron kanssa olemme tehneet yhteistyötä
pitkään mm.
yhteisissä esiintymistilaisuuksissa
Vaskikvintetti Väärä Vitosen rivissä soittaa eräs tixiläinen ja avustamassa on käyty säännöllisesti puolin ja toisin
Lieksan vaskiviikoilla käy kursseilla ja konserteissa ainakin kaksi Tixiläistä.
Kaartin
Soittokunta oli kapellimestarimme työnantaja
pitkään Se
tarjoaa korkeatasoista puhallinmusiikkia, paljon muutakin kuin
sotilasmarsseja tai itsenäisyyspäivän tanssi- musiikkia.
Kaksi
Tixiläistä kertoo soittourastaan