• Kotisivu
  • Historia
  • Soittajat
  • esiintymiset
  • Galleria
  • Musiikki
  • Yhteystiedot

Puhallinmusiikkia vuodesta 1945

Soittajat

Tutustu levyyn ja tilaa

Tikkurilan Soittokunta

Tikkurilan Soittokunta, TixiBand, on Vantaan suurin ja vanhin puhallinorkesteri. Soittajia on nyt 35 mutta tavoitteemme on kasvaa vielä vähän. Kapellimestarinamme on vuodesta 2003  Kimmo Nurmi. Soitamme viihdemusiikkia puhaltimilla, kevyestä klassisesta päivän hittei- hin. Tunnuslauseemme on "Irti Torvisoitosta". Harjoittelemme Viertolan koululla Vantaalla,  Tikkurilan tuntumassa.  TixiBand on Vantaan Sanomien kulttuurikumppani.

Soitamme kaksi omaa konserttia vuodessa: joulukonsertin ja kauden päätteeksi kevät- konsertin. Sen lisäksi meillä on runsaasti tilattuja esiintymisiä. Kevätkonsertti 2010 oli mahtava yleisömenestys: ohjelmat revittiin käsistä ja tuolit loppuivat kun 400 kuulijaa pakkautui Vantaan aikuisopiston saliin kuulemaan TixiBandia ja sen loistavia solisteja. Ja sama jatkui vuonna 2011: viitisenkymmentä kuulijaa joutui kääntymään ovelta salin täytyttyä. 

Näiltä sivuilta saat käsityksen TixiBandin toiminnasta, tyylistä ja hengestä. Tervetuloa kuulemaan tai mukaan soittamaan!

Kevätkonsertti 2011

Tangokuningas Martti Suosalo TixiBandin kevätkonsertissa "Iskelmätaivas"

Lisää sivuja

  • Kapellimestarin kuulumiset
  • Puheenjohtajan palsta
  • Liity TixiBandiin
  • Tilaa TixiBand keikalle
  • Ajankohtaista asiaa soittajille
  • Suojatut sivut
  • Vantaan Sanomat
  • Vieraskirja/ Ilmoitustaulu
  • Kirjoituksia
  • Linkkejä

Tilaa TixiBand soittamaan

Syntymäpäivät, häät, yrityksen tai yh­­­­­­­­­distyksen juhlat, kaikkiin tilaisuuk- siin sopii viihdemusiikki puhaltimil- la.  Kaksi laulusolistia tuo TixiBandin ohjelmaan vaihtelua.

Tulossa

Tikkurilan lukion vanhat tanssit 17.2.2012 klo 17.30-18.30 Valtti- Areenalla Valkoisenlähteentie 54 Tikkurila.

TixiBandin uusi levy

"TixBand  & Kaksi Legendaa" ääni- tettiin 15.-16.102011. Laulusolistei- na ovat Martti Suosalo ja Kari  Fall.

Uutinen Vantaan sanomissa.
Levyn esittely
Levykauppa

Levyä myy myös Vantaan Musiikki, Kielotie 3, Tikkurila (kilikkaa logoa):
Vantaan Musiikki

Ja Torpparinmäen K-Supermarket Haastemiehentie 1, Helsinki
K-Supermarket

Uutta sivuilla

Sivuille rakennetaan yksityiskohtais- ta esitystä Tikkurilan soittokunan historiasta ja samalla puhallinmu- siikista Tikkurilassa ja vähän muual- lakin. Historia ulottuu nyt vuoteen 1995

Sivujen päivityshistoriaa:

24.1.2012 Ajankohtaista
22.1.2012 Ajankohtaista
11.1.2012 Galleria
21.12.2011 Kirjoitus
20.12.2011 Historia 1970-95
20.12.2011 Esiintymiset
20.12.2011 Ajankohtaista
11.12.2011 Kirjoitus
9.12.2011 Kapellimestarilta
29.11.2011 Ajankohtaista
22.11.2011 Puheenjohtajalta
13.11.2011 Levyn esittely

TixiBand - Viihdemusiikkia puhaltimilla